Blogi - Piian paikka

Pieniä isoja sanoja

Pieniä isoja sanoja

Tiedätkö sen tunteen, kun aivan yllättäen kuulet positiivisen asian. Kehuja on suomalaisen vaikea ottaa vastaa, mutta kun se tulee sopivaa kanavaa pitkin, juuri oikealla hetkellä, kyllä se vaan kummasti sydämessä läikähtää ja sielua lämmittää.

Näin kävi joku aika sitten. Asikas (jonka myös ystäväksi tituleeraan) laittoi viestin: ”Nyt on hyvät kuvat nettisivuilla, uusia asiakkaita on tullut sitä kautta. Tämän päiväinen käynyt katsomassa nettisivut ja sitten soitti. Puolen tunnin päästä totesin, että kappas, tuli uusi asiakas. Uudet asiakkaat ovat olleet niin mun henkisiä ihmisiä. On onnistuttu kohdistamaan nettisivut juuri niille mun henkisille asiakkaille. Sellaisille, joilta toivoinkin yhteydenottoa. Sama kuin se lehti-ilmoitus. Kohta on pakko ottaa se pois sieltä, alkaa asiakaslistan rajat häämöttää. On ollut tehokkain ilmoitus ikinä. Toki voi olla ajastakin kiinni, mutta jotain siinä on ollut sellaista, joka imaisee mukaansa ja ottavat yhteyttä. Kiitos”

Kyllä tällä taas jaksaa eteenpäin ja lisää uskoa oman näkemykseen ja sen vahtuuteen. Oikeita asioita, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

Muutama positiinen sana antaa niin paljon voimaa. Muistakaa reilusti kylvää näitä ympärillenne. Tiedä vaikka saatte yllättäen samanlaisen palautteen.

Alkuvuoden toinen postiivinen.
Sulo-Pappa kävi 10v synttärikuvissa. Kiitos näistä MiikKuvaan / Miikku Pietilä. Täydellisesti on Sulon olemus näihin onnistuttu saamaan. Kiitollinen olen tästä virkeästä veteraanista. Ei mikään itsestään selvyys, että bokseri-poika porskuttaa tähän tahtiin tässä iässä

Kesän helteitä odotellen,
Piia


Elämää elukoitteni kanssa

Elämää elukoitteni kanssa

Meillä on kolme koiraa ja pieni lauma kanoja. Koira on vielä ihan normaali lemmikki, mutta kolme isoa ja vilkasta on monen mielestä jo melko hurjaa. Ja vielä useampi hämmästyy, kun kerron, että nuo kotkottajatkin asuvat meillä. Vaikka minusta tuntuu, että tosi monella on kanoja niin ehkä vain tunnen sen piirin ihmisiä. Monelle alkaa ”kotieläimet” olemaan jo melko vieras käsite. Yhä harvemman isovanhemmat ovat maalta ja lapsena ei enää tutustuta kaikenlaisiin eläimiin. Harmi. Kanat ovat helppoja ja todella viihdyttäviä lemmikkejä. Niin, lemmikkejä ne meillä ovat, eivät mitään tuotantoeläimiä. Sitä paitsi, kanat työllistävät paljon vähemmän kuin nämä nelijalkaiset.

Meidän kanaset on jokainen nimetty ja tunnistettavissa ulkonäön ja luonteen perusteella. Munistakin melkein tiedän, kuka minkäkin on pyöräyttänyt. Eri rodut munivat eri värisiä munia ja rodun sisälläkin on sävyeroja. Koppa värikkäitä munia pelastaa synkimmänkin päivän. Kanat myös tunnistavat meidän omanväen, niin koirat kuin ihmisetkin todella hyvin. Ja ne ovat hurjan persoja herkuille! Minulta kerjätään jatkuvasti jotain extra herkkua ja kädestä viedään ennenkuin ehdin niitä kunnolla edes tarjoilemaan. Vierasta taas eivät lähesty vaikka millä herkuilla houkuttelee. Ja vieras koira pihassa saa kanat ryntäilemään ympäri häkkiä ja ne menevät koppiinsa piiloon. Omat saavat haukkua ja töniä verkkoa, eikä kanat väistä kuin puoli metriä. Viisaita otuksia!

Ketä meillä sitten on? Kukkona laumassa on Sirius Black (valkohuntu) ja rouvat ovat Suvi Kesälahja (sekavärinen orpintong), Coco Pikkumusta (sininen orpington), Raita Rokki-rouva (barred plymouth rock), Lavender Brown (laventeli araucana) sekä siskokset Pansy Parkinson, Poppy Pomfrey ja Pomona Sprout (black copper marans – kuvissa). Osa näistä on meillä kuoriutuneita, osa on ostettu muualta. Koska kanat ovat jotenkin niin taianomaisia, on Harry Potter nimet niille juuri sopivia. Kovasti olen mieltynyt orpington rodun ominaisuuksiin vaikka niiden munat ovat ”tavallisia vaaleanruskeita”. Pohdinnassa on, jos möisin pois kaksi marans kanaa, jotka munia ihania tumman ruskeita suklaamunia niin tilalle mahtuisi pari uutta ”orppia”. Onneksi meillä on rajallinen tila! Muuten tämä homma lähtisi ihan lapasesta ja kanoja olisi paljon enemmän kuin kuusi + kukko.

Jouluvalot ja taikaviitat on viritetty koiriin, jotta olisi turvallista lenkkeillä. Valoisan aikaan liikkuminen on nyt muutaman kuukauden viikonloppujen luksusta. Otsalamppu  ja heijastinliivi ovat ahkerassa käytössä jos omaa pihaa pidemmälle meinaa mennä. Muutaman lenkki on jo tehty myös Ideaparkin ympäristössä, jotta päästää kävelemään valoistuija reittejä. Maalla on pimeässä ulkoilua monta kuukautta. Nyt tuohon isolle tielle on tulossa katuvalot, mutta ne eivät meidän lenkkejä helpota. Ei tämän lauman kanssa voi kulkea noin vilkkaan tien varressa. Hermot siinä menee kaikilta.

Onneksi välillä aurinko pilkahtaa myös viikonloppuna ja hetkellisesti saamme nauttia luonnon karusta kauneudesta. Jokaisella vuodenajalla on oma kauneutensa, kun sen vaan osaa nähdä ja huomaa sen pienen ohi kiitävän hetken, kun kaikki on juuri täydellistä.

Näiden elukoiden seikkailuista saisi vaikka kirjan. Mutta jos alkuun yrittäisi edes silloin tällöin tehdä pienen tekstinpätkän, esittelyn jokaisesta erikseen vai sittenkin youtube kanava kanoille? Mahdollisuuksia tarinointiin on nykyään niin paljon, että vaikea valita mihin tarttua ja sitten kaikki vaan taas jää, kunnes se ajatus uudelleen ehtii syttymään ja löytää oman aikansa ja paikkansa.

 

 

Marraskuu muutosten aikaa?

Sumuisena ja ihmeen lämpimänä on marraskuu alkanut. Samalla tämä valoton kuukausi on tarjoamassa mahdollisuuttaa muutokseen. Kun vain olisi se kritallipallo, jos katsoa mihin suuntaan hyppy olisi paras suorittaa. Määräaikainen työsopimus on loppumassa ja jotain uutta nyt tulossa tilalle. Joko on aika jäädä täyspäiväisesti yrittäjäksi? Hiemen se hirvittää mutta samalla kivasti mahapohjassa jännittää positiivisella tavalla. Ja jotta päätös ei olisi helppo, on tutkittava myös kaikki muut elämän eteen tuomat vaihtoehdot.
Joulukuussa olemme pykälän viisaampia. Mihin suuntaan elämä minua ja Makseria vie.

Marraskuun innoittama asensin pikkulinnuille ruokapisteen pihalle, aidan ulkopuolelle, koirien ulottumattomiin. Nämä vikkelät lentotaiturit ovat päättäneet ruokailla kanalassa ja yritän ohjata heitä toiselle puollelle tonttia. Ruoka-asemalla vierailee suuri määrä erilaisia tiaisia. Vakiovierailija on myös pullea orava. Tänään näin tikan ja pari päivää sitten oli närhi apajille. Toivon, että näkisin punatulkkuja. Ne ovat aina olleet suosikkejani. Ihanan pulleita ja pojat niin kauniita murretun punaisen vatsan kera. Hienointa, mitaä olen lintulaudalla nähnyt, on kokonaan punainen punakardinaali (Cardinalis cardinalis). USAssa näitä näki silloin tällöin mutta Suomessa ei näitä ole. Jotenkin kyllä tulee Angry  birds näistä mieleen.

Facebook juttuja

Nyt on Makserilla oma Facebook sivu  Tervemenoa tutustumaan siihenkin.

Facessa olen nyt puuhastellut muutakin. Tein muutamaan tapahtumaan kansikuvat ja autoin pienyrittäjää luomaan omalle yritykseen Facebook sivut.
Jatkossa autan yrittäjää päivityksissä kansikuvan osalta, mutta muuten hän pärjää muun sisällöntuoton kanssa, kun on sivun perustus ja perusasiat kunnossa. Seuraan kävijätietoja ja raportoin niistä ajoittain. Kehityksen kannalta on hyvä tietää missä ja miten väki liikkuu.

Puolitoista vuotta meni jo

Lähes puolitoista vuotta on jo mennyt Makserin kanssa. Hitaasti ja vähitellen on tullut lisää erilaisia hommia. Lähinnä tuttujen kesken on sana kiertänyt, missään en ole mainostanut tai juuri edes maininnut tätä vielä. Kuitenkin jos tätä vauhti edetään niin vuoden päästä saatetaan jo olla tilanteessa, että tällä eläisi ja voisi jäädä pois palkkatyöstä. Pelottavan jännittävä ja innostava ajatus. Kuka sitä tietää koska uskaltaa hypätä kyydistä toiseen!

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä on helppo toivottaa kaikille menesnystä ja toiveiden täyttymystä vuodelle 2018!