Elämäni eläimet – Sivu 2

Kategoria: Elämäni eläimet

Makseri > Blogi – Piian paikka > Elämäni eläimet

Andorran vuoristopaimenkoira, eiku ;)

Julkaistu 29 tammikuun, 202310 maaliskuun, 2025 tekijä Piia

Koska elämä on yhtä muutosta…. Montako kertaa olen tämän jo todennut?

Hyvin pienen houkuttelun jälkeen innoistuin lähtemään mukaan tuonti(jalostus)koira projektiin. Työkaveri-kasvattaja löysi Andorrasta mielenkiintoisen ´belgianpaimenkoira malinois yhdistelmän. Emällä oli tuloksia IPG3 ja pari aikaisempaa pentuetta. Isä on poliisikoira (huumeet) ja kisannut myös IPGssa.
Sitä sitten jännitettiin mitä syntyy ja koska. Arpaonni viime aikoina on ollut huono, joten varauduin kaikkeen muuhun kuin hyvään lopputulemaan.

Mutta

14.04.2022 syntyi 1 uros ja 5 narttua De La Font Amagada kenneliin Andorraan. Meillä oli ykkös varaus. JAIKS!! nyt alkoi jännittämään kuinka pennut kehittyvät.

Muutamia kuvia ja videoita pennuista saatiin ennen lentojen lähtöä. Niiden perusteella tytöissä oli 2 harmaata ja 3 punaista. Harmaat vaikuttivat molemmat varsin kivoilta mutta viimeinen valinta jäisi siihen, että nään pennut livenä.

Lensimme 10.6. aikaisin aamulla Barcelonaan, siellä seikkailtiin kaupungilla perjantai päivä. Lauantaiksi olimme vuokranneet auton ja ajoimme noin 3 tunnin matkan La Massana, Andorra määränpäänä. Hellettä auton mittarissa oli +35C ja määränpää 1350m meren pinnan yläpuolella. Melkoista vuoristoa. Kaunista ja karua.

Määränpäässä oli 5 pentua meitä vastassa. Nämä malinoispennut eivät purreet paljaita sääriä. Kukaan ei vuotanut verta vaikka 8 viikkoiset pennut pyöri jaloissa. Mitä ihmettä!

Toinen harmaa tyttö tuli heti iloisesti luo ja leikki. Vaikka punainen olisi ollut minusta sievemmän värinen, tämä ystävällinen sielu valloitti heti sydämen. Samainen pentu, Gina, oli kasvattajan mielestä paras ja sen hän meille oli valinnut. Meillä oli kuitenkin oikeus vaihtaa valintaa, jos olisimme halunneet. Oma mutu-tuntuma ja kasvattajan suositus sai nopeasti päätöksen, että tämä on meidän tyttö. Pentu kainaloon ja ajomatka takaisin Barseloonaan voi alkaa.

Matkalla etsimme varjoisan kohdan pennun ulkoilutukseen, ettei tassut pala. Koko matkan Gina = Poni nukkuin minun sylissä. Jo ensimmäisenä päivänä hän kohtasi monta uutta asiaa ja kaikki samalla reippaalla ja uteliaalla asenteella.
Valjaat päälle, autossa olo, vieraat ihmiset, lauma jäi taaksi, Barcelonan metro, hotellin hissi – ei mitään ongelmia!

Seuraava aamuta sitten kohti lentokenttää, jossa Poni hurmasi kaikki ohikulkijat. Lentomatka meni hienosti. Nousun ja laskun ajan Poni oli kassissa penkin alla, lennon ajan kassi oli penkillä. Pidin kättä kassissa ja pentu nukkui koko 4 tunnin lennon. Helsingissä sitten häntä pystyssä kohti autoa. Vau mikä tyyppi! Olimme heti myytyjä tämän reippaan pienen pakkauksen luonteesta.

Poni on rekisteröity Espanjaan ja Suomeen. Andorrassa ei ole omaa kenneljärjestöä, siksi Espanja. Paperit saatiin kuntoon juurikin kun ikää tuli 9kk. Ei huono. Joskus saattaa ulkomailta joutua odottelemaan vaikka kuinka pitkään.

Matkajatkuu

Nyt treenaillaan kaikkea kivaa. Kaikki on Ponista kivaa ja intoa ja tarmoa riittää. Jälki tuntuu luontaiselta samoin kaikki nenänkäyttö. Poni nauttiin kun saa käyttää kroppaansa. Iso hänest tulee, nimensä mukaisesti. Viime syksynä tehtiin pohjia jälki- ja hakutreeneissä. Talvella on vähän opeteltu tottelevaisuutta ja nenällä ilmaisua. Kesäksi on muutaman suunnitelma jo valmiina.

Lumi on parasta ja hangessa Poni viihtyy todella hyvin. Tulevaisuudessa toivottavasti pääsee suksien teen pinkomaan taitavan hiihtäjän kanssa (se en ole minä :D)

Oppia ikä kaikki

Julkaistu 20 toukokuun, 202210 maaliskuun, 2025 tekijä Piia

Elokuussa 2020 aloitin uuden työn Eläinsairaala Vethausissa.
Keväällä 2021 oppisopimuskoulutuksen klinikkaeläinhoitajaksi ja
nyt toukokuussa 2022 on homma paketissa.

Viimeiset näytöt on tehty 18.5 ja suuri on luotto siihen, että ne on hyväksyttyjä suorituksia mutta virallista päätöstä täytyy odotella 2-3 viikkoa. Kevätjuhlat tiedossa ja sitten voi alkaa suunnittelemaan seuraavaa opintokokonaisuutta. Tällä alalla ei opiskeltavat aiheet ihan heti lopu.

Edelleen joka päivä intoa piukassa töissä tekemässä siistejä juttuja.

Työtehtävät ovat varsin monipuolisia, sillä eläinpuolella (verrattuna ihmispuolen hoitajiin) me teemme kaikkia sairaalan tehtäviä. Hieman on erikoistumista mutta ei läheskään niin pitkälle kuin humaanisairaalassa. Meillä lähes jokainen hoitaja osaa mm. valmistella potilaan leikkaussaliin, kanyloida, intuboida, valvoa anestesiaa ja heräämistä, ottaa röntgen ja ct-kuvia, ottaa erilaisia näytteitä ja käyttää erilaisia labran laitteita, välinehuollossa puhdistaa ja pakata tykötarpeita, kerätä lääkkeet ja antaa niitä potilaille pistoksina tai suun kautta, paketoida tassuja, toimia hammaslääkärin apulaisena tai steriilinä leikkausavustajana, neuvoa ruokinnassa, haastatella ja kotiuttaa asiakkaita (tai heidän omistajia :D), vastata mitä erilaisimpiin kysymyksiin puhelimessa, varata aikoja, kirjata potilaat sisään ja laskuttaa ulos. Ja hoitajat myös purkavat saapuvat kuormat ja hoitavat tavaroiden tilaukset. Ja siivoavat sotkut ja eritteet potilaiden jäljiltä ja pesevät sairaaran pyykit. Ja tärkeimpänä vierihoitaa potilaita, rapsutella ja helliä.

Hoitajan työn lisäksi olen sairaalan ravintovastaava ja hoidan eläintenruokien tilaukset sekä tarpeen mukaan tiedotan muita (uusien) ruokien ominaisuuksista. Ja aina kun ehdin keskustelen mielelläni asiakkaiden kanssa ruokinnasta. Muutama laihdutus/ruokintasuunnitelma tulee joka kuukausi tehtä painonvartijoille.

Tässä on pari kuvaa mun parhaasta duunista.

**Ylinnä** potilas (Pink) rauhoitettuna CTssä ja näkymä CT valvomosta.
**Alarivillä** vasemmalla samaisen koiran kallosta kolmiuloitteinen kuva, jossa näkyy hyvin puhkeamattoman yläposkihampaan paikka ja oikeassa kuvassa on viipale aivoista.
Malinoissin pään sisällä asuu pikkukoira, tämä selittää paljon 😀

Allekirjoittanut ihanan Wilssonin kanssa. Kuva MomentsByMeeri.

Ketä yllättää, että isojen koirien halailu on minun suosikki juttuja. Vaikka viime aikoina olen yllättänyt itseni pärjäämässä sihisevien kissojen kanssa ja saanut niiden pieniin suoniin kanyylin suht helposti. Tämä ei aina ole itsestään selvää hereillä olevan kissan kanssa.

Potilaiden käytöksestä ja kotikoulusta on mielessä muhinut juttusarja. Ehkä saan senkin ”paperille” jossain kohtaa. Omia ajatuksia hoitajan vinkkelistä. Pysykää kuulolla, tästä yritän jatkossa saada jotain aikaiseksi esimerkkien kera.

Siistiäkin siistimpää (kirjaimellisesti) on olla steriilinä avustajana leikauksessa. Tässä tohtorin kanssa steriloidaan tähystämällä koiraa. Tuolla näytössä on mun työkalun kärki pitelemässä poistettavaa munasarjaa. How cool is this!!

Vain muutos on vakio ja väki vähenee

Julkaistu 4 huhtikuun, 202227 toukokuun, 2022 tekijä Piia

Menipä sitten taas reilu vuosi ennen kuin tämän seuraavan pätkän voin kirjoittaa. Jos jotain niin muutosta on elämässä ollut ihan riittävän paljon. Jotain hyvääkin, ei kaikki muutos oli pahasta vaikka joskus ne surulliset asiat tuntuvat isoilta ja jäävät pitkäksi aikaa pinnalle kellumaan.

Sulo marraskuussa 2021 lenkkivarustuksessa

18.12.2021 sanoimme viimeisen kerran vapaa Sulo papparaiselle, joka porskutti lähelle 13 vuoden etappia (vastoin kaikkia oletuksia) ja lähti komeasti päivässä saappaat jalassa. Tiesin heti aamulla, että nyt on se päivä. Surullista mutta jo odotettavissa rakkaan vanhan ystävän kohdalla. Viimeiseen saakka Sulo piti minusta huolen ja oli reipas oma itsensä vielä viimeisellä iltalenkillä. Sitten oli hyvästien aika. Ei tämmöistä sielunpuolikas koiraa enää osu kohdalle. Sulon kanssa teimme niin monta asiaa yhdessä ja ensimmäisen kerran. Sulo vei minut palveluskoirien maailmaan ja sillä tiellä ollaan. Monta ystävää ja sieltä löytynyt matkan varrella.

Joulu siinä meni haikeissa tunnelmissa ajatuksisa keräillen. Vuodesta -96 lähtien minulla on ollut yksi tai kaksi keltaista poikaa (bokseria) ja lapsuuden kodissakin oli yksi. Näistä minun 48 vuodesta olen 9 vuotta ollut ilman ”keltuaista”. Olo oli melko tyhjä ja ontto. Identiteetti kriisikin voisi tästä jo tulla, kun molossi-ihmisellä ei sitä omaa molossia enää ole. Uutta ei ainakaan toistaiseksi tule, kukaan ei voi paikata Sulon ja Taunon jättämää aukkoa.

Ja jotta ei liian helppoa vuoden aloitus olisi pelkkien paimenten kanssa, lähti Pink 7.1.2022, kuukausi ennen 2v synttäreitä. Epilepsiaa hoidettiin vuosi lääkkeillä ja ruokavaliolla, mutta sitä ei saatu kuriin ja ison kohtauksen myötä päätös oli omalla tavallaan helppo vaikka sydän siinä särkyi, taas. Paska sairaus, tätä ei toivo kenellekkään.

Yhden koiran kanssa olen viimeksi asunut vuonna 98. Talo on todella hiljainen, kun ainoa karvakorva on jo veteraani-iässä oleva Hilma. Onneksi malinoississa virtaa riittää mutta silti kahdessa vuodessa neljän koiran taloudesta yhteen koiraan tuntuu kovalta muutokselta.

Jotta elämä ei edelleenkään olisi tasaista on lisää muutoksia luvassa, luonnollisesti. Niistä lisää seuraavissa jutuissa. Kaikenlaista jännää on 2022 tulossa.

Hellettä riittää

Julkaistu 25 kesäkuun, 202025 kesäkuun, 2020 tekijä Piia

Tämä vuosi todellakin on päässyt yllättämään tavalla jos toisellakin.

Ostimme helmikuussa talon Tervakoskelta. Koronasta ja sen vaikutuksista johtuen pääsimme lopulta muuttamaan toukokuun puolessa välissä. Huhtikuussa jo kävimme maalaamassa seiniä ja tuunaamassa kotia oman näköiseksi. Nyt on täällä se reilu kuukausi asuttu ja hyvin on viihdytty.

Lempäälän kodin möin itse. Se olikin yllättävän helppoa erilaisten sähköisten palveluiden avulla. Jos joku kaipaa vinkkejä, kuinka oma koti myydään niin voin kertoa omasta kokemuksestani ja mistä tarvittavat dokumentit yms löytyvät helposti. Viikon talo oli myynnissä ja vajaat kymmenen esittelyä sille pidin. Olen iloinen uusista asukkaista, he sopivat hyvin Teerentien talolle. Toivon, että he ovat siellä yhtä onnelisia ja ihastuat paikkaan niinkuin me teimme.

Uuden kodin pihassa on paljon monenlaisia marjoja sekä luumu- ja omanapuita. Sato näyttää tällä hetkellä lupaavalta, jos helle ei kaikkea kuivata. Eteläseinustalla tomaatit kasvavat ruukuissaan ja kesäkurpitsat laareissaan. Papuja istutun juuri toiseen kertaan, jospa ne nyt itäisivät.
Ja sisällä on leivinuuni. Kunhan kelit viilenee, saamme paistaa pizzaa ja patoja ihanassa lämmössä. Talvi on sitten kokeellisen kokkauksen aikaa.

Kesäkuu on hellinyt lämmöllään ja samalla kurittanut kuumuudella. Täydellisen ajoituksen myötä meille asennettiin ilmalämpöpumppu juuri ennen pahinta porotusta. Nyt sisällä on sopivan viileää koirien köllötellä päivän kuumimmat hetket ja minä jaksan puuhastella sisähommia hyvin. Pihatyöt kyllä odottavat yötä tai viileämpää päivää, eikä se sadekkaan olisi haitaksi. Mittarivedellä ei viitsi pihaa kastella niin paljon kuin haluaisin.

Plussalle tätä kevättä kyllä vie meidän uusi pentunen, Tämä on Lady aka Pink. Yllättävän pörröinen, vakaa ja tasapainoinen vaikkakin kömpelö belgianpaimenkoira malisoissin alku.
Melkoinen pakkaus tuo nuori neiti näyttää olevan ja tässä nyt opettelemme tuntemaan toisemme ja elämään yhdessä. Joka päivä jotain uutta työkalupakkiin ja uusia taitoja molemmille, koiralle ja minulle. Kyllä Pink vielä loistavaksi harrastuskoiraksi kasvaa ja ohjaajakin oppii jatkuvasti uutta, uuden ja erilaisen koiran kanssa.

Koiramäärä muuttui, niinkuin jo aikaisemmin enteilin, mutta ei niinkuin olin kuvitellut. Vanhimmasta päästä lähtijät ovat helpompia, kun tämä väärä järjestys. Vaikka kurjaa on se vanhakin pois päästää niin se on jotekin luonnollista ja siihen pystyy helpommin sopeutumaan.

Tammikuussa meillä oli kolme koiraa, maaliskuussa tuli neljäs ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä palasimme siihen kolmeen 🙁

Jouduimme raskain mielin hyvästelemään elämäni koiran, vasta neljä vuotiaan Taunon.
Toista samanlaista sieluni puolikasta tuskin koskaan enää osuu kohdalle. Me oltiin me, kun yhdessä hommia tehtiin. Aina ja kaikki yhtä innokkaasti, täysillä.
Muutaman kuukauden teimme kaikkemme, jotta näin ei kävisi, mutta hävisimme taistelun ja oli pakko päästää rakkain vapaaksi.

Tauno
Zealbeat’s Grooves Like Moose
15.2.2016 – 1.6.2020
Run with the wind
my wild one

Nyt sitten opettelen elämään uudessa paikassa ja uudessa laumassa. Koti on kohta valmis, viimeisiä verhoja vielä puuttuu ja muutama nyssäkkä hakee vielä paikkaansa. Ehkä kesällä voi jo pitää tuparitkin, kun näitä erinäisiä rajoituksia vähitellen puretaan.

Työpaikka on sitten toinen kysymys. Uutta ei vielä varsinaisesti ole, mutta monta ideaa on päässä ja täkyjä on heitelty mielenkiintoisiin kohteisiin. Lomailen nyt tämän kesän ihan rauhassa karvakavereiden kanssa. Katsotaan syksyllä mitä sitä on siihen mennessä tullut keksittyä.

Jos jollain on tarvetta tehokkaalle tekijälle, niin laita rohkeasti viestiä. Toimistotyöt hoituvat vankalla kokemuksella.

Muutoksen vuosi 2020

Julkaistu 3 helmikuun, 2020 tekijä Piia

Tämä vuosi on alkanut kaikenlaisia muutoksia luvaten ja tuoden. Joustavuutta testataan nyt uuteen sopeutumisen merkeissä. Onneksi myös on asioita, jotka eivät muutu, vaikk raamit ympärillä vaihtuvat.

Isona muutoksena on meillä muutto edessä vähän etelämmäksi, ihmisten ilmoille täältä maalta. Kuvan kolmikko muuttaa sinne naapureiden iloksi. Kanat eivät kuulu muuttosakkiin ja lähtivät uuteen kotiin viime viikolla. Elämä on valintoja.

Tammikuussa 2020 voi makoilla sammalvuoteella lenkin lomassa, sen sekunnin, että kuvan saa 😀
vasemmalta: Sulo 10v 11kk, Hilma 6v, 2kk ja Tauno 3v 11kk

Tulevana kesänä tullen odotan innolla mitä uudessa pihassa kasvaa. Taas saa tehdä uudet puutarhasuunnitelmat ja pihan muutokset meille sopivaksi. Kaikki kasvit, vaikka kuinka ihania ovat, eivät vaan sovellu koirien kanssa samaan pihaan. Kaikki myrkylliset saavat lähteä ja merkkailusta kuolevat ovat samalla listalla. Syötävät täytyy suojata, ettei ne mene karvakavereiden suihin tai joudu merkatuksi liian paljon. Omenapuut onneksi jäävät koirien alueen ulkopuolelle.

Uudessa kodissa on myös leivinuuni. Sen kanssa haluan tehdä tuttavuutta ja laajentaa leipomisen ja ruuanlaiton repertuaaria pitkän ajan vaativiin uuniherkkuihin.

Sulan tammikuun ajan jo elättelin toiveita, että kerran eläissään saisi helmikuun lapsi viettää syntymäpäiväjuhlat pihalla. Grillijuhlat helmikuussa kuulostaa tasan niin utopiselta kuin se onkin. Tuli sopivasti lunta ja pakkasta, että tämä haave jää edelleen odottamaan. Ehkä sitten tasavuosi-vuonna juhlin kesäkuussa helmikuun sijaan. Silloin on parempi todennäköisyys onnisuta pihakutsuissa.

Mitä muuta tämä vuosi tuo tullessaan, sitä ei vielä voi tietää. Katsotaan sitten 31.12 mitä kaikkea on tullut vastaan. Todennäköisesti edessä on uusi työpaikka ja jonkinlainen muutos koirien lukumäärässä. Näihin yritän jo henkisesti varautua sillä väistämättä ne ovat edessä jossain kohtaa.

Kanalan kokoonpano 2019-20

Julkaistu 12 syyskuun, 2019 tekijä Piia

Kanalan asukaskanta uusiutuu tavalla tai toisella lähes vuosittain. Kukkojen vaihtoviikot tulevat aina yhtävarmasti. Ja rouvia on vaihdettava nuorempiin, jotta muninta säilyy riittävällä tasolla. Ja lisäksi vaihdan kanoja rotujen ja värien takia. Rotujen ja yksilöiden välillä on paljon eroja käytöksessä ja vain ne, joilla on sopivat kemiat keskenään ja minun kanssa, saavat jäädä talveksi.

Tällä hetkellä porukassa on hyvä tasapaino, kun viime viikolla vaihdoin kukon toiseen.

Porukassa on orpingtonit Suvi ja Coco, ”vanhat rouvat” joilla ikää jo reilut 4v. Näiden rouvien kuvat löytyvät aikaisemmista jutuista.

Black copper maras Poppy Pomfrey on myös mukana toistaiseksi, vaikka munia ei tästä rouvasta ole nyt muutamaan viikkoon tullut. Toivottavasti taas aloittaa tai joudumme pitämään neuvottelun hänen kanssaan.

Lavender Brown, laventelin (vaalean harmaa) araucana munii vaalean vihreitä munia tasaiseen tahtiin <3

Tämän kevään tipuista (s. 10.5.2019) kanalaan lopulta jäi sekäväriset orpigtonit Luna Lovegood (musta. alla edessa) ja Fleur Delacour (sininen, alla takana)

Näiden lisäksi kävin hakemassa kanaryhmässä tarjotun sekarotuisen, monivärisen nuoren kukon (s 15.6.2019), joka sai nimekseen Remus Lupin. Remus on sekoitus ainakin usa silkkiä, paduaania ja maatiaista.

Edellinen kukko ei millään tottunut koiriin ja meidän elämään, vaikka vuoden oli totuttelemassa. Säntäili ja ryntäily ympäri häkkiä, kun koirat vähän sinne päin katsoi tai menin siivoamaan. Tämä uusi nuori mies, Remus, ei juuri hätkähdä. Kolmantena päivän tuli jo kerjäämään herkkuja, kun häkkiä lähestyin ja nokkari Hilmaa nenästä, kun liian läheltä häkin läpi tuli nuuskimaan. Tämä on oikein hyvä alku meidän yhteiselle taipaleeelle!

Kanala: Leikkimökistä se idea lähti

Julkaistu 13 heinäkuun, 201912 syyskuun, 2019 tekijä Piia

Kanat muuttivat Teerenpilikkuun keväällä 2015. Intoa piukassa kävin noutamassa orpington rotuisia kanoja Urjalassa asuvalta kanaharrastajalta heti pääsiäisen jälkeen, kun sää niukin naukin oli jo plussalla. Minulla oli viimeksi kanoja 10 sitten, kun asuin USAssa ja jo silloin oli orpington muhkeine villahousuineen suosikkini. Iso ja pyöreä pallero varustettuna rauhallisella luonteella.

Kolme kanaa oli väriltään buff (Heta, Hillevi ja Hellevi) ja kaksi sekaväristä sisarusta. Näistä toinen oli oletettavasti kukko (Keekki) ja toinen kana (Suvi). Hyvin myyjä tunnisti pari kuisista sukupuolet ja näin meillä kasvoi komea parvenvartija. Pari kuukautta myöhemmin joukkoon liittyi vielä sininen kana (Coco pikkumusta paitsi sininen). Tietenkin kaikilla kanoilla on nimet ja niillä kukoilla, jotka saavat jäädä.

Leikkimökin ulkotarhassa heinäkuussa 2015 (Suvi, Keekki, Hellevi ja Hillevi)

Alussa tämä porukka asui joutilaana olevassa leikkimökissä. Aivan omin pikku kätösin kyhäsin kylkeen häkin, johon ikkunan kautta pääsivät kulkemaan ja sisälle orret, pesät ja ruoka- sekä vesipaikat. Kesä meni tässä viritelmässä ja syksyllä saimme pihaan eristetyn talviasutukseen sopivan kopin. Tässä ulkotarhan virkaa hoitaa tukeva panssariaitainen koiratarha x 2. Koska se on tehty pitämään koirat sisällä niin se myös pitää ne ulkopuolella varsin luotettavasti 😀
Kyllä nyt sai talvi tulla, meillä oli sakki suojassa.

Kumpi on kiinnostuneempi kaverista? (Heta ja Sulo)

Kanat on oikeasti todella kivoja ja varsin hyödyllisiä lemmikkejä. Jokainen on oma persoonansa ja näiden puuhastelun seuraaminen on varsin viihdyttävää. Kanojen pito on melko helppoja, kun perusasiat ovat pitopaikassa kunnossa.
Pientä byrokratiaa ei voi välttää. Vaikka olisi vain yksi lintu on rekisteröidyttävä lintujenpitopaikaksi. Meilläkin on tilatunnus, vaikka yleensä alle 10 lintua tontilla. Onneksi meillä tuo talvikanala asettaa rajat, montako voin pitää. Muuten näitä olisi huomattavasti enemmän <3
Kesällä hetkellisesti, kun tiput kasvavat, on useampi, mutta marraskuussa viimeistään on rajatta 6-8 lintuun.

Jos kanailu kiinnostaa, kysy rohkeasti. Jaksan puhua näistä pörröistä vaikka kuinka paljon ja pitkään. Kanarotuja on satoja (ja värit mukaan lukien vielä enemmän) eri käyttötarkoituksiin ja olosuhteisiin. Puhuttava ei siis ihan heti lopu kesken.

Jutun kansikuvassa pulleana pörhöttää Suvi, joka kesken hautomisen tuli pihalle syömään ja samalla suhisee ja murisee muille.

Elämää elukoitteni kanssa

Julkaistu 1 joulukuun, 20181 joulukuun, 2018 tekijä Piia

Meillä on kolme koiraa ja pieni lauma kanoja. Koira on vielä ihan normaali lemmikki, mutta kolme isoa ja vilkasta on monen mielestä jo melko hurjaa. Ja vielä useampi hämmästyy, kun kerron, että nuo kotkottajatkin asuvat meillä. Vaikka minusta tuntuu, että tosi monella on kanoja niin ehkä vain tunnen sen piirin ihmisiä. Monelle alkaa ”kotieläimet” olemaan jo melko vieras käsite. Yhä harvemman isovanhemmat ovat maalta ja lapsena ei enää tutustuta kaikenlaisiin eläimiin. Harmi. Kanat ovat helppoja ja todella viihdyttäviä lemmikkejä. Niin, lemmikkejä ne meillä ovat, eivät mitään tuotantoeläimiä. Sitä paitsi, kanat työllistävät paljon vähemmän kuin nämä nelijalkaiset.

Meidän kanaset on jokainen nimetty ja tunnistettavissa ulkonäön ja luonteen perusteella. Munistakin melkein tiedän, kuka minkäkin on pyöräyttänyt. Eri rodut munivat eri värisiä munia ja rodun sisälläkin on sävyeroja. Koppa värikkäitä munia pelastaa synkimmänkin päivän. Kanat myös tunnistavat meidän omanväen, niin koirat kuin ihmisetkin todella hyvin. Ja ne ovat hurjan persoja herkuille! Minulta kerjätään jatkuvasti jotain extra herkkua ja kädestä viedään ennenkuin ehdin niitä kunnolla edes tarjoilemaan. Vierasta taas eivät lähesty vaikka millä herkuilla houkuttelee. Ja vieras koira pihassa saa kanat ryntäilemään ympäri häkkiä ja ne menevät koppiinsa piiloon. Omat saavat haukkua ja töniä verkkoa, eikä kanat väistä kuin puoli metriä. Viisaita otuksia!

Ketä meillä sitten on? Kukkona laumassa on Sirius Black (valkohuntu) ja rouvat ovat Suvi Kesälahja (sekavärinen orpintong), Coco Pikkumusta (sininen orpington), Raita Rokki-rouva (barred plymouth rock), Lavender Brown (laventeli araucana) sekä siskokset Pansy Parkinson, Poppy Pomfrey ja Pomona Sprout (black copper marans – kuvissa). Osa näistä on meillä kuoriutuneita, osa on ostettu muualta. Koska kanat ovat jotenkin niin taianomaisia, on Harry Potter nimet niille juuri sopivia. Kovasti olen mieltynyt orpington rodun ominaisuuksiin vaikka niiden munat ovat ”tavallisia vaaleanruskeita”. Pohdinnassa on, jos möisin pois kaksi marans kanaa, jotka munia ihania tumman ruskeita suklaamunia niin tilalle mahtuisi pari uutta ”orppia”. Onneksi meillä on rajallinen tila! Muuten tämä homma lähtisi ihan lapasesta ja kanoja olisi paljon enemmän kuin kuusi + kukko.

Jouluvalot ja taikaviitat on viritetty koiriin, jotta olisi turvallista lenkkeillä. Valoisan aikaan liikkuminen on nyt muutaman kuukauden viikonloppujen luksusta. Otsalamppu ja heijastinliivi ovat ahkerassa käytössä jos omaa pihaa pidemmälle meinaa mennä. Muutaman lenkki on jo tehty myös Ideaparkin ympäristössä, jotta päästää kävelemään valoistuija reittejä. Maalla on pimeässä ulkoilua monta kuukautta. Nyt tuohon isolle tielle on tulossa katuvalot, mutta ne eivät meidän lenkkejä helpota. Ei tämän lauman kanssa voi kulkea noin vilkkaan tien varressa. Hermot siinä menee kaikilta.

Onneksi välillä aurinko pilkahtaa myös viikonloppuna ja hetkellisesti saamme nauttia luonnon karusta kauneudesta. Jokaisella vuodenajalla on oma kauneutensa, kun sen vaan osaa nähdä ja huomaa sen pienen ohi kiitävän hetken, kun kaikki on juuri täydellistä.

Näiden elukoiden seikkailuista saisi vaikka kirjan. Mutta jos alkuun yrittäisi edes silloin tällöin tehdä pienen tekstinpätkän, esittelyn jokaisesta erikseen vai sittenkin youtube kanava kanoille? Mahdollisuuksia tarinointiin on nykyään niin paljon, että vaikea valita mihin tarttua ja sitten kaikki vaan taas jää, kunnes se ajatus uudelleen ehtii syttymään ja löytää oman aikansa ja paikkansa.